Uusi koti, uusi elämä

Huhhuijaa, on ollut niin kiireistä etten ole ehtinyt päivitellä blogiakaan. Löysin kuukausi sitten uuden kodin, saunallinen ISO yksiö rivitalosta, lottovoitto! Ja oli muuten elämäni nopein muutto ikinä, klo 17 sain puhelun vuokranantajalta, että saan muuttaa milloin vain, ja klo 20 olin jo kaikkine tavaroineni lämmittämässä saunaa uudella asunnolla. Lovin it <3

Kiireistä on ollut muutenkin, sisustamista, töitä, treenaamisen uudelleen herättämistä ja keittiössä häärimistä. Muhun iski uuden asunnon myötä kauhea leipomiskärpänen, oon kokeillu kaikkia uusia reseptejä ja sillä syyllä saanu ihmisiä käymään kahvilla. ;) haha, ihan niinkuin muutoin ei tota sosiaalista elämää olis...

 Oon siis supersosiaalinen, mottona; ystäviä ei oo koskaan liikaa. No, ehkä joskus. Varsinkin niitä miespuolisia. Avioeron ja laihdutuksen myötä on auennut ihan uudet ympyrät meikätytölle, ja siitäkös mä olen huumaantunut. Ikinä en ole oikein saanut sellaista huomiota miehiltä, johtunee osiltaan myös siitä, että olen seurustellut melkein aina. Mutta nyt, korkkarit kattoon tää elämä on mun! Ja siis sitä unelmien prinssiähän mä tässä haeskelen, Vielä ei ole sattunut kohdalle, mutta hauskaa on ollut etsiessä. Niinkuin äidillenikin laitoin, ei tarviisi olla edes prinssi kunhan olisi iso sydän ja paksu lompakko. Tai edes se sydän. :)

Olen myös hakenut ahkerasti uutta työtä, ja haastattelussakin kävin, tällä viikolla pitäisi puhelimen soida niissä merkeissä. Työ olisi todella mielenkiintoista, päihde- ja mielenterveys puolella, mutta hieman jäin miettimään kun siellä tehtäisiin viikonloput yksin. Asukkaita kuitenkin on se 10, että en tiedä onko se nyt ihan viisasta/laillista. Mutta jännityksellä odottaen, ottaisin paikan kuitenkin ehkä vastaan jos sitä tarjotaan. Olen niin kyllästynyt nykyiseen työhöni, ei mitään haastetta ja yksinäistäkin siellä on.

Mulla olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta tulisi todella sekainen päivitys, ettei saisi mitään tolkkua :D


Ai niin, liityin vihdoin ja viimein Instagramiin ja koukutuin siihenkin! Voi hyvänen aika mun kanssa... taijamaarit nimellä löytää, päivittelen sinne enemmänkin elämäni asioita kuin tänne. Nähtävästi :)

PS. jännityksellä odottaen, huomenna pitäisi olla treffit joita olen odottanut kohta kolmisen viikkoa. Tyyppi siis työskentelee ma-to tällä samalla paikkakunnalla kuin minä asun, ja löydettiin toisemme mistäpä-muualtakaan-kuin..... TINDERISTÄ :) ollaan monesti sovittu että nähdään silloin ja silloin, mutta hän on aina perunut vedoten töihinsä. No tänään taas oli sovittuna tapaaminen ja yllätys yllätys tulee viesti "sori mut en pääse tänään plaa plaa plaa". Minä sitten vähän jo hermostuin ja vastailin todella lyhyillä vastauksilla, niin mitä tekee mies! Soittaa ja ehdottaa että ajelisi huomenna tänne(asuu siis pysyvästi n. 150km päässä ja on täällä vain urakkahommissa) töidensä jälkeen. Sanoin ihan suoraan, että en usko ennenku näen hänet oven takana seisomassa, hihi. Tätä kirjoitusta kirjoittaessa whatsappiin tuli viesti "Jännittää". No, niin minuakin sittenhän meitä on kaksi :) Wish me luck, että nyt edes oikeasti nähtäisiin! Muuta en toivo tällä hetkellä.

Treenailu on nyt jääny todella vähälle, koiran kanssa siis tulee lenkkeiltyä, mutta paljoa ei puntti ole noussut. Paitsi toissa aamuna, heräsin ihan ilman mitään syytä klo 5.25, olin ennen 7 lenkillä(voitte kuvitella koiran ilmettä, kun se on tottunut pääsemään vasta 8 jälkeen lenkille) ja tein vielä siihen päälle lihaskunto treenin. Jeij minä!

Aamutreenin jälkeen hymyilyttää :)

Netin ihmeellinen maailma

Okei, teen nyt tunnustuksen. Liityin hiljattain Tinderiin. Eihän siinä mitään, moni muukin varmasti. Mut mä oon siihen NIIIIN koukussa! Töissäkin heti kun tulee väljempi hetki, niin känny auki ja sinne. Iltasin en muuta teekään kun selailen sitä, tykkään/en tykkää. Voi ei, miten mä pääsen siitä ikinä eroon! 

Tällä hetkellä mulla on "mätsejä" joku 10 ja keskustelen ehkä noin 5 kanssa, joista kaksi on ollut suoraan vailla vain seksiä. "Onks sulla saunaa? No ei haittaa, kelpais mulle joku toinekin kuuma ja kostea paikka". Voi hyvää päivää. En torpannut toista(vielä), koska tämähän on mahtavaa viihdettä! Tyyppi käy ihan kuumana, pyytelee käymään yms. Ja minä nauraa kihiskelen täällä partaani. Okei, oon ehkä vähän ilkee, koska tää vaikuttaa ihan suhteellisen järkevältä kaverilta, joka on vaan järisyttävän puutteessa. Mut silti! Meillä on välimatkaa semmoset 200km, eikai kukaan hullu ajele semmoista väliä pelkän sänkytouhun takia? Varsinkin kun ei tiedä että kohtaako kemit ollenkaan. No, ehkä mä kohta päästän sen piinasta ja kehoitan ehtimään "piparia" lähempää :D

Kun mä selailen vaihtoehtoja, niin ne joilla on vain yksi kuva itsestään saa samantien raksin naamaan, tai jos kuvissa on vaan ryyppäämistä yms. Ja sit siellä on myös tosi monilla yhteiskuvia naisten kanssa! Hei haloo, onks se sun exä josta et oo päässy vielä yli vai miks sä pidät deittipalvelussa sitä kuvaa? Ei onnaa, raksi. Eniten tykkäyksiä saa ne, jotka on kirjottanut tietoihin edes jotain(itselläni lukee siis tämän hetkinen motto, minkä kerroin ekassa postauksessa), kuvat on siistejä ja niistä saa jotain selvää millainen ihminen on kyseessä, koirakuvat(mun mielipide) ja harrastuksiin liittyvät kuvat. Tää on vaan niin hauskaa viihdettä, naureskella epäonnistuneille vonkauksille, en mä välttämättä mitään ole sieltä etsimässä. Tai olen, seuraa, ihmisiä joiden kanssa kirjoteilla elämästä. Avoimin mielin, niin olen vastaillut jos joku kysyy mitä olen etsimässä :) mä kyl suosittelen tota sovellusta, melkein yhtä kiva kun Instragram! 

Mä muuten tajusin eilen, että mun viralliseen vapauteen on enää vaan reilu kuukausi! Eli siis avioeron harkinta-aika päättyy, ja olen täysin vapaa entisestä elämästäni. Sitten kun vielä sais muutamat yhteiset asiat hoidettua, niin voisin haistattaa pitkät entiselleni. Mun täytyy sanoo, että tää ero on ollut helpoin ikinä. Kertaakaan ei ole tullut sitä "entä-jos-sittenkin-meidät-on-luotu-toisillemme" hetkeä, ja sit oltais hypätty vällyjen väliin. Ei, enemminkin ällöttää koko ajatus, että pitäisi jotain lähempääkin tehdä sen ihmisen kanssa, hyi olkoon. Ollaan siis älyttömän hyvissä väleissä ja nähdäänkin välillä, mutta puhtaasti ystävinä. Onneksi, onhan se mies ollut kuitenkin 5 vuotta mun kallio, niin ei siitä helposti päästä irti. Ja toivonkin, että meidän välinen ystävyys säilyy ees jotenkin. 

Hyvää lauantainjatkoa bloggaajat! 

Näissä maisemissa me startattiin meidän viikonloppu, ei löytynyt kanttarelleja ei :( vinkkejä kiitos, millaisissa paikoissa niitä kasvaa? :) 

Mitä huomenna luvassa?

Jos mun pitäis nyt mainita yksi huono puoli itsestäni, niin se olisi kyllä ehdottomasti liiallinen asioiden murehtiminen! Oon niin kyllästyny itteeni, kun joka ilta pitää alottaa se sama jauhanta tuolla pääkopassa; kauanko jaksan tehdä nykyistä työtä, missä mä haluun asua, mikä musta tulee isona, millon löydän sen unelmien prinssin, saankohan koskaan perhettä ja ynnä muuta. Sietäisin tätä puolta itsessäni, jos asiat olisi sellaisia joihin voisin nyt heti vaikuttaa, mutta ei. Rakas pääkoppani päättää murehtia asioita, joihin ei mitenkään voi heti saada vastausta, ja tietenkin tämä vatvominen alkaa samantien kun illalla laittaa pään tyynyyn. I <3 myself. Onko muita samanlaisia liikenteessä? :)

Työskentelen tällä hetkellä henkilökohtaisena avustajana selkävammapotilaalle, työpäiviin kuuluu lähinnä jumppaamista ja ulkoilua sään sallimissa rajoissa. Hain työpaikkaa ihan huvikseen, olin siis ollut jo kuukauden kotona ja pikkuhiljaa alko tuntua että lomailu sais riittää. Pääsin heti seuraavana päivänä haastatteluun, ja tiedon että olin tullut valituksi. Hieno tunnehan se oli, mutta nyt se tunne on vaihtunut tylsyydeksi. Kaipaan työelämään haasteita, enemmän ammatillisuutta(olen siis lähihoitaja) ja ennenkaikkea ihmisiä! Asiakkaani asuu siis puolisonsa kanssa kirkonkylän ulkopuolella peltojen keskellä, ulkona liikkuminen on hyvin rajoitettua eikä siellä paljoa törmää ihmisiin. Voi niitä päiviä kun on aika esim. fysioterapiaan, ne tuntuvat ihan juhlalta!

 Joka päivä töiden jälkeen istun tietokoneelle ja selailen avoimia työpaikkoja. Haasteena on vain se, että en tiedä mille paikkakunnalle hakisin, ja vaatimuksena olisi säännöllinen työaika. Olen ihmisenä sellainen, joka kyllästyy kauhean nopeasti samaan, joten työssä saisi olla todella paljon erilaisia päivä. Ehdotuksia, palomies, taksinkuljettaja, eläintenhoitaja? Yhtenä epätoivon hetkenä melkein hain jo jatko-opiskelu paikkaa, mutta onneksi maltoin mieleni! Ehkä kuitenkin ensin muutama vuosi töitä ja vähän pesämunan tekoa ennen opiskeluja, mutta esim. fysioterapeutti tai terveydenhoitaja on alkanut kiinnostamaan. Maybe someday! ;)

Huoh, ajattelin että tänne purkautuminen hiljentäisi edes yhdeksi yöksi tuon rakkaan ajatusmaailmani, mutta turha toivo. Ehkä alan väittelemään itseni kanssa, katsotaan kumpi väsyy ensin minä vai minä? 

Tässä tämän hetkinen oloni tiivistettynä, haha! 

Details of me

No niin, niinkuin lupasin, kirjoitan tässä kirjoituksessa hieman lisää itsestäni, tai oikeastaan siis painon pudotuksestani.

Taisi olla kesä 2012, olin ravannut varmaan kolme kertaa lääkärissä, koska kuukautiseni olivat täydellisen epäsäännölliset, saattoi mennä kuukausiakin että ei näkynyt eikä kuulunut, eikä raskaustestiinkään tullut positiivista ei sitten millään. Varasin taas kerran ajan lääkäriin, ja vaatimalla vaadin, että asia tutkittaisiin perin pohjin. Lähete tuli tietystikin verikokeisiin, ja kun niissä kaikki näytti hyvälle, sain lähetteen keskussairaalaan, jossa on asiantuntevampaa lääkäriä. Olin varautunut siihen, että aikaa en saisi heti, vaan siihen menisi kuukausia, mutta positiivinen yllätys kävi ja sain ajan jo kuukauden päähän. Hämmästyneenä luin kirjettä, jossa kehoitettiin myös mieheni mukaan, ja tutkimuksiin. Miten hän nyt liittyisi minun elimistön häiriöihin? No rohkeana miehenä hän kuitenkin lähti, ja hyvä niin SILLÄ: aika ei ollutkaan minun uupuviin kuukautisiin, vaan lapsettomuus hoitoihin! Olimme aivan ällikällä lyötyjä, sillä olimme aina ajatelleet, että kun elimistö ei toimi normaalisti, niin raskauskaan ei saa alkuaan. Emme ikinä olleet edes miettineet mitään lapsettomuus juttuja, vaan lähinnä että ei ole vielä meidän aikamme. No, ajateltiin kuitenkin tarttua härkää sarvista, ja lähteä täysillä hoitoihin mukaan. Mitä vielä. Minä sain tylyn passituksen kotiin, painoindeksi hipoi huimia lukemia, joten hoitoja ei voitaisi aloittaa. Klinikalla kävin ensi kertaa vaa'alla vuosiin, ja voi hyvänen aika, olisinpa tehnyt sen aikaisemmin! Kiloja oli todella todella todella paljon enemmän mitä olisin ikinä voinut kuvitella(kiloja en vielä kerro, ne ovat minulle vieläkin kauhean arka asia, mutta kunhan alan olla lähellä tavoitepainoa,niin ehkä sitten voin julkaista ne). Se päivä pysyy aina mielessä, se oli niin nöyryyttävää, mutta samalla olen kiitollinen siitä, koska se avasi silmät ja sen myötä sain aloitettua laihdutuksen!

Siitä sitten alkoi ensi askeleet kohti pienempää minua. Toistelin ensin itselleni varmaan viikon, että se sairaalan vaaka oli varmasti rikki, en varmasti voisi painaa niin paljoa mitä se väitti, en varmasti, mutta sitten katsoin peilistä itseäni ja sanoin "Ei ne kilot ainakaan itkemällä häviä, nyt niskasta kiinni ja toimintaa akka!". Aloitin laihdutuksen pienesti, lisäsin lenkkeilyä koirien kanssa, yritin syödä karppaustyyliin, opettelin aamiaisen syönnin yms. Perussettiä siis. Klinikalla käydessäni olin saanut lähetteen ravitsemusterapeutille, jolle sain ajan vasta kahden kuukauden päähän. Jännitin käyntiä ihan kauheasti, koska jouduin pitämään ruokapäiväkirjaa ja tietysti se pahin, joutuisin taas vaa'alle. Ensimmäisellä kerralla sovimmekin terapeutin kanssa, että voin mennä silmät kiinni vaa'alle, ja hän vain sanoisi onko kiloja tippunut vai tullut lisää. Ensimmäisellä kerralla olin laihtunut jo 5 kg! Se oli todella huumaava tunne, koska olin koko ajan olettanut ettei minusta ole laihduttamiseen, kun aina olen isokokoinen ollut yms. Kävin terapeutilla kuukauden välein, ja kiloja tippui tasaiseen tahtiin, mutta mielestäni liian hitaasti. Niinpä kokeilin ystäväni suosituksella Cambridge-dieettiä, ja suosittelen todellakin! Aloitin dieetin maaliskuun 18. 2013, ja toukokuuhun mennessä olin tiputtanut 11 kg! Sillä hetkellä siis kokonais pudotus 16kg. Sitten tuli kesä, ja dieetit sai jäädä, mutta eipä kyllä tullut kilojakaan lisää, vaan edelleen tasainen pudotus jatkui. Cambridgen aikana olin siis opetellut tasaisen ruokailurytmin, oikean kokoiset annoskoot ja veden juonnin. En enää jatkanut dieettiä, koska sen nopeus jätti temppuja vartalooni, eli siis nahka ei pysynyt mukana. Ja olin aina vannonut, että minusta ei tule semmoista joka pudottaa hurjia määriä, ja on pelkkää löysää nahkaa. Niinpä lisäsin taas lenkkeilyä, ja söin ihan normaalia ruokaa. Tätä jatkui helmikuuhun asti, mainittakoon että olin siis tuollakin saanut pudotettua vielä 8 kg, jonka jälkeen huomattiin ystävän kanssa Fitfarmin Superdieetti mainos, elämäni paras päätös ikinä! Kuuden viikon aikana painoa putosi vielä n. 8 kg, ja senttejä lähti oikein ropisemalla. Ja mikä parasta, liikunta ilo löytyi monen vuoden jälkeen. Ei enää pelkkää lenkkeilyä, vaan myös lihaskunnon harjoittamista, ja kiinteyttämistä. Kiitos Jutta!!

Tällä hetkellä siis olen pudottanut painoa 30kg, en ikinä ikinä ikinä olisi uskonut, että minusta olisi siihen. Vaan näytinpäs itselleni, kerrankin!

Tuli todella pitkä ja sekainen päivitys, mutta toivon että jos joku laihduttaja lukee blogiani, niin saa tästä tsemppiä, koska itse ainakin olen saanut muiden työn tuloksista! Ja Fitfarmin sivuja seuraillessa saa kanssa, suosittelen.

Tässä vasemmalla siis ennen laihdutusta, oikealla Cambridgen jälkeen, eli se -16 kg

Ja tässä minä nyt -30kg

Apua, kohta on syksy!

Tai en nyt tiedä onko se apua, vai kuitenkin ihan kiva. Pääsee taas vetämään kunnon lenkkejä koiran kanssa(joo, ei paljoo tullu heinäkuussa urheiltua,muuta kun uimista), kynttilöitä polttamaan ja muutenkin fiilistelemään arkea ja kaikkia uusia juttuja elämässä! Syksy on ehkä kuitenkin mun lemppari vuoden aika :)

Tää kesä on kyllä taas hurahtanu ohi niin kauheeta vauhtia, vaikka lomailinkin koko heinäkuun. Tulevana viikonloppuna olis tarkoitus lähteä kesän ekoille(ja samaan aikaan vikalle) festareille, nimittäin nää tytöt pakkaa teltan ja reput messiin ja lähtee RunniRockiin kuuntelemaan Haloo Helsinkiä! Siistiä! Meidän tuurilla sataa vettä kaatamalla koko viikonlopun, mutta ollaan päätetty että mikään ei estä meitä. Otetaan vaan tarpeeks vaatetta ja KUMPPARIT mukaan. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin ekaa kertaa, ja me tytöt oltiin tilattu oikein mekot ja kaikki sitä varten. Noh, kun saavuttiin paikan päälle, niin huomattiin että festarit onkin pellolla! Siis voitte varmaan kuvitella meidän ilmeet, mekot päällä ja avokkaat jalassa. Ei kehattu enää perääntyä, mutta tänä vuonna ollaan varauduttu kaikkeen! Huhheijjaa, ihanhan tässä jo alkaa jännittämään. Toivotaan, että on kivoja ihmisiä liikenteessä ja saa uusia tuttuja ja kokemuksia :)

Ostin tänään uuden kannettavan, joten takkuaa tämä kirjoitus vielä niin pahasti, etten viitsi tämän pidempää viestiä kirjoitella. Seuraavassa kirjotuksessa ajattelin kirjoittaa joitain yksityiskohtia itsestäni, esim. jo saavutetusta laihdutuksesta(jatkuu edelleen) ja muutenkin arjesta.


See you later!

Näin tämä blogi sai alkunsa

Vihdoin ja viimein, minä SAIN aikaiseksi perustaa ihka oman blogin. How fun is that, super fun! Oon ollu koukussa blogeihin jo varmaan vuoden, mutta nyt viimeisen kuukauden aikana oon ahmimalla ahminu niitä, tsekkailen koko ajan blogilista.fi, ja etin uusia blogeja päivittäin. Blogielämä on tosi kivaa, toivottavasti opin tän, ja tästä tulee mun harrastus :)

Tämä blogi tulee kertomaan mun matkasta omaan minuuteen, rajujen elämänmuutosten, mm. avioeron ja laihdutuksen "ansiosta" olen ruennut tutkailemaan itseäni enemmän. Tai on kyllä ollut pakkokin, koska peilistä ei katsokaan enää sama vanha "ei-huvita-mikään"-minä, vaan elämänjanoinen, uusia kokemuksia hakeva nuori nainen, jonka on pitänyt opetella melkein alusta oman elämän hallinta. 

Tällä hetkellä mun motto on "If you can dream it, you can do it!", ja sitä oon nyt noudattanut viimeiset puoli vuotta. Mikä ei tunnu hyvälle, sen suljen pois elämästä. Päti se sitten työhön, ihmiseen, tekemiseen yms. Tätä elämää elää vain itseään varten, ja silloin tällöin tulee tilanteita missä on vaan pakko sanoa ei tai hyvästi. Olen yrittänyt opetella elämään niin, ettei stressaisi liikaa tulevasta, vaan eläisi täysiä nykyhetkessä. Voin kertoo, että kun on tämmöinen haaveilija niinkuin minä, niin se ei ole helppoa! No, baby steps, ehkä jonain päivänä :) 

Pyydän jo etukäteen anteeksi blogini ulkoasua, menee hetki ennenkuin opin muokkailemaan yms tätä. Mutta toivon, että ne harvat jotka ehkä eksyvät lukemaan tätä, eivät välitä siitä vaan tekstistä :) 

See you later, nyt täytyy ummistaa silmät jotta jaksaa taas huomenna ahertaa!